Verneri Pohjola
Trumpetisti-säveltäjä Verneri Pohjola on luonut viimeisen parinkymmenen vuoden aikana ainutlaatuisen soittotyylin, jonka tunnistaa ensi kuulemalta. Hänen soitossaan hehkuvat lämpö, rauhallisuus sekä vahva ja ilmeikäs improvisaatio. Helsingin Sanomat onkin todennut, että Pohjolasta on ”kehkeytynyt Suomen ihmisäänisin, tunneälyisin trumpetisti.”
Taiteilijasukuun syntynyt Pohjola aloitti trumpetin soiton vasta 15-vuotiaana. Innostus musiikkia kohtaa nousi toisaalta rockin ja jazzin myötä, mutta myös elokuvamusiikilla oli vahva rooli nimenomaan trumpettiin tarttumisessa. Hän opiskeli Pop & Jazz Konservatoriossa, Örebron musiikkikorkeakoulussa ja Sibelius-Akatemiassa, josta hän valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2012.
Vuosituhannen alussa hän tuli suurelle yleisölle tunnetuksi yhtyeistä Ilmiliekki Quartet, Quintessence ja Q-Continuum. Emma-palkittu oma debyyttilevy Aurora (Texicalli Records 2009/ACT 2011) räjäytti eurooppalaisen ja amerikkalaisen jazzkentän keräten ylistäviä arvioita molemmilta mantereilta.
Viimeistään toisella albumillaan, Ancient History (ACT 2012), Pohjola lunasti paikkansa yhtenä Euroopan arvostetuimmista jazzmuusikoista. Tämän jälkeen hän on julkaissut neljä albumia brittiläisen Edition Recordsin kautta, joista viimeisin on toukokuussa 2020 ilmestynyt The Dead Don’t Dream.
Pohjolalle myönnettyihin tunnustuksiin kuuluvat mm. arvostettu Nordic Council Music Prize –ehdokkuus vuonna 2021, Suomen korkein jazzmuusikolle myönnettävä tunnustus Yrjö-palkinto vuonna 2017 sekä Emma-palkinto Bullhorn-levystä vuoden parhaana jazzalbumina vuodelta 2015.
Elokuussa 2023 Pohjola esitti kantaesityksen säveltäjä Kaija Saariahon hänelle säveltämän trumpettikonsertto HUSH:n solistina kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa Helsingin Juhlaviikoilla Radion sinfoniaorkesterin kanssa kapellimestarinaan Susanna Mälkki.
Pohjolan uusin kokoonpano on kansainvälinen Verneri Pohjola: Monkey Mind -yhtye, johon kuuluvat hänen lisäkseen pianisti Kit Downes (UK), basisti Jasper Høiby (DK) ja rumpali Olavi Louhivuori. Yhtyeen uusi levy julkaistiin marraskuussa 2023. Monkey Mind -albumin sävellykset ovat ehdolla arvostetun Teosto-palkinnon saajaksi.
Tulevina vuosina hän keskittyy jälleen enemmän oman musiikkinsa säveltämiseen, orkesteriprojekteihin ja kvartetilleen, mutta tulee esiintymään ja levyttämään säännöllisesti muiden eurooppalaisten taiteilijoiden kanssa.
Ohjelmisto
Verneri Pohjola: Monkey Mind
Innovatiivisesta tyylistään ja dynaamisesta soitostaan tunnettu Verneri Pohjola yhdistää uudella albumillaan perinteisiä ja moderneja elementtejä luodakseen soundin, joka on sekä ainutlaatuinen että kiehtova. Pohjola on saanut lukuisia tunnustuksia albumeistaan ja sähköistävästä live-esityksestä, ja on ansainnut maineen yhtenä sukupolvensa lahjakkaimmista jazzmuusikoista.
Kuva: Jori Grönroos
Verneri Pohjola: Exotic Matter
Verneri Pohjolan uusi yhtye toimii universumissa, joka syntyy nykymusiikin ja vapaan improvisaation kohdatessa. Molemmille musiikkityyleille on yhteistä uuden ja ennakoimattoman etsiminen sekä abstraktisuuden suuri arvostus. Pohjola on valinnut yhtyeeseen kaksi ainutlaatuista ja mielikuvituksellista muusikkoa: Mika Kallion ja Kirke Karjan.
Kuva: Teemu Kuusimurto
Animal Image
Verneri Pohjolan ja lyömäsoittaja Mika Kallion alunperin luontoelokuvan ympärille rakentuva Animal Image –konsertti kuvaa ihmisen ja eläimen ikiaikaista suhdetta. Duon improvisoidut sävellykset rakentavat sanattoman kielen eläimen ja ihmisen välille ja yhdistävät ne elokuvan kanssa lumoavaksi kokonaistaideteokseksi.
Kuva: Jori Grönroos
Kaija Saariaho: HUSH
Miten trumpetilla voisi soittaa sen, kun joku tippuu syvään kaivoon osuen matkalla sen reunoihin? Muun muassa tällaisia kysymyksiä säveltäjä Kaija Saariaho on esittänyt trumpetisti Verneri Pohjolalle, jonka kanssa hän on tehnyt yhteistyötä alkuvuodesta 2022 lähtien. Yhteistyö huipentuu Pohjolalle sävelletyn Saariahon trumpettikonserton HUSH kantaesitykseen Helsingin Juhlaviikoilla 24.8.2023 yhdessä Radion sinfoniaorkesterin kanssa, jonka kapellimestarina toimii Susanna Mälkki.
Kuva: Teemu Kuusimurto
Videot
Verneri Pohjola: Monkey Mind - Of Our Children
Verneri Pohjola Quartet: The Dead Don't Dream
Verneri Pohjola & Tuomo Prättälä: Voices Heard
Verneri Pohjola & Mika Kallio: Animal Image
Valokuvat
Kuvat ovat vapaasti käytettävissä. Mainitsethan kuvien yhteydessä valokuvaajan nimen.
Kuva: Teemu Kuusimurto
Kuva: Teemu Kuusimurto
Kuva: Teemu Kuusimurto
Kuva: Teemu Kuusimurto
Kuva: Perttu Saksa
Kuva: Teemu Kuusimurto
MANAGEROINTI & ESIINTYMISET
Pia Raitala
pia@raitala.com
040 820 2340
BOOKING IN BENELUX
Dox Live
Walter Wilhelm
walter@doxlive.amsterdam