Jukka Perko

Saksofonisti Jukka Perko soitti itsensä jazzpiirien tietoisuuteen teini-ikäisenä Pori Jazzissa kesällä 1986. Jo seuraavana vuonna hänet kutsuttiin legendaarisen trumpetistin Dizzy Gillespien 70- vuotisjuhlakiertueen orkesteriin. Ensimmäisen saksofoninsa maalaistalon poika oli ostanut vasta 14-vuotiaana, broileritilalla tienaamillaan kesätyörahoilla, ja 24-vuotiaana hän olikin esiintynyt saksofoninsa kanssa jo yli 30 maassa.

Hänen tunnetuimpiin levytyksiinsä kuuluvat Blue Note -levymerkillä julkaistu Jukka Perko & Hurmio -yhtyeen Music of Olavi Virta, Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterin kanssa levytetty Kaanaanmaa sekä We Jazz -levymerkillä julkaistu Dizzy Gillespien 100-vuotisjuhlavuotta juhlistanut Dizzy.

Lisäksi Perko on tunnettu lukuisista menestyneistä yhtyeistään sekä laajasta ohjelmistostaan big bandien ja sinfoniaorkestereiden solistivieraana.

Soittamisen ohessa hän toimii Viapori Jazz -festivaalin taiteellisena johtajana, sekä opettajana Sibelius-Akatemiassa. Syksyllä 2023 Perko aloitti kolmivuotisen kautensa Kymi Sinfoniettan taiteellisena partnerina.

Musiikki on Perkolle tapa olla olemassa. Soittamaan hän on oppinut samoin kuin puhumaan, kuunnellen ja matkien. Hiljentymällä musiikkia lähestyvä Perko kuvaa omaa asennettaan soittamiseen ja säveltämiseen tasapainotteluksi täydellisyyden tavoittelun ja keskeneräisyyden hyväksymisen välillä. Ehkä siksi hänen sävelensä soivat sitä, mitä jotkut kutsuvat armoksi.

Loistavan soittotekniikkansa siivittämänä ja yhdistelemällä suomalaiskansallisia ominaispiirteitä jazzin perinteeseen hän on kasvanut yhdeksi sukupolvensa tärkeimmistä saksofonisteista.

https://www.jukkaperko.net/

Ohjelmisto

Jukka Perko Avara & Hannu-Pekka Björkman

Työn alla on uusi teos Puku ommellaan hiljaisuudessa, joka on saanut innoituksensa myöhäiskeskiajan kirkkotaiteessa esiintyvistä kuolemantanssikuvaelmista (dance macabre).

Kuvat: Tero Vuorinen , Laura Malmivaara, Mika Toivanen, Samppa Ylinen
Muokkaus: Patrik Pesonius

Jukka Perko Early Birds

Jukka Perkon soittoa verrattiin jo varhain legendaariseen alttosaksofonisti Charlie ”Bird” Parkeriin, mistä juontaakin Jukan lempinimi ”Little Bird”. Early Birds -kokoonpanollaan hän lähestyy Parkerin säveltämiä ja levyttämiä sävelmiä tämän uran alkuaikojen tyyliin swingin suunnasta.

Kuva: Mika Toivanen

Aili Ikonen & Jukka Perko Avara: Dusty Springfield

Dusty Springfieldin ja tämän aikalaisten nostalgiset laulut saavat uuden elämän jazzlaulaja Aili Ikosen ja Jukka Perkon Avara -yhtyeen tulkitsemina. Kappaleiden suomenkielisistä käännöksistä vastaa legendaarinen laulaja-lauluntekijä Hector.

Kuva: Maarit Kytöharju

Jukka Perko Avara

Jukka Perko Avaralla on nimensä veroinen, tilaa antava lähestyminen musiikkiin. Tämän jo instrumentaatioltaankin ainutlaatuisen yhtyeen jokainen jäsen on omaleimainen ja tunnistettava muusikko.

Kuva: Sampo Linkoneva

Marjo Leinonen & Jukka Perko: Billie Holiday

Pidättelemättömien tulkintojen ja traagisen elämän esikuva, ikoninen jazzsolisti Billie Holiday saa arvoisensa kunnianosoituksen. Legendaarista laulajaa tulkitsee bluesin ja rockin kuningatar Marjo Leinonen.

Kuva: Johanna Hjorth

Jukka Perko plays Charlie Parker with Strings

Konsertissa kuullaan 1940-luvulla Parkerille räätälöityjä, vuosikymmeniksi kadonneita kamariorkesterisovituksia vanhoista amerikkalaisista musikaalisävelmistä. Eräästä kellarista New Yorkista löytyneet pölyiset nuotit ovat nyt kuultavissa alkuperäisessä loistossaan kamariorkesterin ja jazzkvartetin saumattomana yhteistyönä.

Kuva: Mika Toivanen

Jukka Perko PreBoppers

Perko ystävineen tarjoaa täyslaidallisen kenen tahansa jalan alle menevää, perinteistä Ameriikan jazzia. PreBoppersin loihtimat versiot ikivihreistä sävelmistä tempaavat kuulijansa mukaan musiikilliselle aikamatkalle 1930-40 -luvuille swingin ja Django Reinhardtin gypsy-jazzin hengessä.

Kuva: Mika Toivanen

Outi Tarkiainen: Saivo

Jukka Perkolle omistettu saksofonikonsertto Saivo vääntää ja heijastaa sointisiltoja efekteillä laajennetun sopraanosaksofonin ja orkesterin välille, ja kasvaa lopulta illuusioksi rinnakkaisesta todellisuudesta.  Sana ”saivo” on peräisin saamelaisesta muinaisuskosta ja tarkoittaa alunperin kaksipohjaista järveä, jonka alapuolella on tuonpuoleisten olentojen asuttama maailma.

(videokuva)

Videot

Aili Ikonen & Jukka Perko Avara: Mielen tuulimyllyt

Jukka Perko & Tapiola Sinfonietta: Saksofonikonsertto “Saivo” (Outi Tarkiainen)

Jukka Perko Avara: Like father like son

Jukka Perko PreBoppers

Valokuvat

Kuvat ovat vapaasti käytettävissä. Mainitsethan kuvien yhteydessä valokuvaajan nimen.

Kuva: Mika Toivanen

Kuva: Mika Toivanen

Kuva: Matti Pyykkö

Kuva: Mika Toivanen

Ota yhteyttä!

Sera Syvänen
sera@raitala.com
044 986 9115

Anna-Liina Lindeberg
(Orkesterikonsertit)
anna-liina@raitala.com
044 986 9125

Edellinen
Edellinen

Aarne Pelkonen

Seuraava
Seuraava

Verneri Pohjola