Maria Ylipää

Suomen valovoimaisimpiin taiteilijoihin kuuluva näyttelijä-laulaja Maria Ylipää tunnetaan lukuisista musiikkiteatteri-, elokuva- ja tv-rooleistaan. Hänen viimeisin musikaaliroolinsa oli päärooli Benny Anderssonin ja Björn Ulvaeuksen menestysmusikaalissa Kristina från Duvemåla, jota hän esitti 300 näytöksen verran Helsingissä, Göteborgissa ja Tukholmassa.

Musiikin saralla Maria Ylipää tunnetaan monipuolisena tulkitsijana, joka on kotonaan lavalla niin jazzyhtyeiden ja big bandien kuin sinfoniaorkesterienkin solistina. Hän on tehnyt yhteistyötä mm. Anna-Mari Kähärän, Marzi Nymanin, Emma Salokosken, Jukka Leppilammen, Niko Kumpuvaaran, Jussi Lampelan, Jukka Eskolan, Jaakko Kuusiston, Jiri Kurosen, Jarmo Savolaisen ja Sonny Heinilän kanssa. Vuonna 2014 hän debytoi Savonlinnan Oopperajuhlilla Kullervo-oopperassa Sokean laulajan roolissa.

Marian ensimmäinen omalla nimellä julkaistu levy, Omani uni – yhteisalbumi Emma Salokosken kanssa, julkaistiin vuonna 2010. Ensimmäisen soololevynsä Onerva hän julkaisi vuonna 2013.

Maria Ylipää valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulusta vuonna 2005 erikoistuen musiikkiteatteriin. Hän on opiskellut laulua Eija Orpana-Martinin johdolla Teatterikorkeakoulussa, vuosina 2006-2007 tanskalaisessa Complete Vocal Institutessa, vuosina 2009-2010 New Yorkissa Tania Traversin opetuksessa ja vuodesta 2016 Estill Model-tekniikan parissa opettajinaan Anne-Marie Speed, Ian Nicholas ja Tim Richards.

Valokuvat

  • Maria Ylipää, photo Vuokko Salo
  • Maria Ylipää, photo Vuokko Salo
  • Maria Ylipää, photo Vuokko Salo
  • Maria Ylipää, photo Juliana Harkki

Artistilinkit